Valokuvaaja Christoffer Relander tutkiskelee lapsuusmuistoa Ahvenanmaan postimerkissä

Fotografen Christoffer Relander utforskar barndomsminne på frimärke från Åland

Kesäkuun 9. päivä Åland Post julkaisee ensimmäistä kertaa postimerkin, jossa taiteilijalle on annettu täysin vapaat kädet postimerkkiaiheen luomisessa. Tehtävä ”Open Edition” meni suomalaiselle taidevalokuvaaja Christoffer Relanderille, joka päätti kuvata henkilökohtaisen muiston lapsuuden kesistä. ”Kun suunnittelin postimerkkijulkaisua Purkitettu kaarnalaiva, tiesin, että halusin tehdä jotain henkilökohtaista, joka liittyy Ahvenanmaahan, mistä osa juuristani on peräisin”, kertoo Christoffer.

 

Christoffer on valokuvannut vuodesta 2009 lähtien ja on nykyään palkittu ja kansainvälisesti tunnustettu taidevalokuvaaja. Vuonna 2020 hän muutti perheineen Tammisaaresta Ahvenanmaalle.

Purkitettua kaarnalaivaa suunnitellessani ajattelin avainsanoja, kuten lapsuutta, nostalgiaa, kesää ja saaristoa. Tulin silloin ajatelleeksi tätä puuvenerakennetta, jonka tein kerran lapsena yhdessä isäni kanssa kesämökillämme Suomessa. Päätin luoda veneen uudelleen, mutta tällä kertaa yhdessä isoisäni kanssa, joka oli aikoinaan tehnyt saman rakenteen oman isänsä kanssa. Ottaakseni vielä yhden sukupolven mukaan prosessiin, pyysin seitsemänvuotiasta tytärtäni luonnostelemaan kuvituksen leimaan.

 Lasipurkki on kierrätetty hillopurkki, jonka kuvasin studiossani. Tyyli on tuttu valokuvasarjastani Jarred & Displaced, jossa olen täyttänyt vanhoja lasipurkkeja erilaisilla ympäristöillä. Postimerkki on minulle kuin säilötty lapsuudenmuisto. Toivottavasti myös muut voivat tunnistaa itsensä ja kokea nostalgiaa nähdessään postimerkin.

Christoffer Relander on tunnettu päällekkäisvalotetuista valokuvistaan, jotka ovat saaneet osakseen huomiota eri puolilla maailmaa. Vuoden 2022 alussa hän edusti Suomea kansainvälisessä taidebiennaalissa Pekingissä. Hän kuvasi myös Åland Postin postimerkkikirjan ”Ahvenanmaan postimerkit kertovat 2022” valokuvat.

 

Tietoa julkaisusta

Julkaisun nimi Purkitettu kaarnalaiva
Julkaisupäivä 9.6.2023                                                                       
Taitelija Christoffer Relander
Muotoilu Christoffer Relander & Johanna Finne
Painosmäärä 45 000
Maksuarvo Världen (3,00 €)
FDC:n hinta 4,00 €
Maksimikortin hinta 3,70 €
Postimerkin koko 30 × 40 mm
Arkin koko 2 × 12 postimerkkiä
Paperi 110 g/m2
Hammaste 13 per 2 cm
Painomenetelmä 4-värioffset
Paino Cartor Security Printers

Tilaa postimerkki, ensipäivänkuori ja maksimikortti verkkokaupasta alandstamps.com , postitse Åland Post Frimärken, PB 1100, AX-22111 Mariehamn, Åland, sähköpostilla: stamps@alandpost.com tai puhelimitse: +358 (0)18 636 639.

Takaisin blogiin