Ahvenanmaan ensimmäisen maaneuvoksen syntymästä 150 vuotta

Ålands första lantråd fyller 150 år

Helmikuun 15. päivä 2023 tulee kuluneeksi 150 vuotta Carl Björkmanin syntymästä. Hän oli yksi johtohahmoista Ahvenanmaan kansanliikkeessä, joka kampanjoi Ruotsiin liittymisen puolesta. Mutta Björkmanina voidaan myös kutsua itsehallinnon arkkitehdiksi. Åland Post juhlistaa syntymäpäiväsankaria muotokuvapostimerkillä.


Carl Björkman syntyi Turussa 1873 ja opiskeli Helsingissä juristiksi. Hän asettui asumaan Ahvenanmaalle 1903, kun hän sai nimismiehen viran Föglöstä. Hänen poliittinen osallistumisensa Ahvenanmaan hyväksi alkoi yleislakon aikana 1905, kun hänet valittiin ahvenanmaalaisen suurlakkokomitean varapuheenjohtajaksi. Björkman, jolla alun perin ei ollut mitään kontakteja Ahvenanmaalle, nousi pian ahvenanmaalaisen yhteiskunnan johtoon yhdessä Julius Sundblomin kanssa.

Carl Björkmanilla oli keskeinen rooli Ahvenanmaan kansanliikkeessä. Hän organisoi mm. nimienkeruulistat Ruotsiin yhdistymisen puolesta ja sai vakuutettua Ruotsin kuninkaan lähettämään suojelusjoukkoja Ahvenanmaalle Suomen sisällissodan aikana.

Kansainliiton päätettyä Ahvenanmaan itsehallinnosta, Björkman valittiin 1922 ensimmäisille maakuntapäiville ja nimitettiin maaneuvokseksi. Hän sai käydä käsiksi jättiläismäiseen tehtävään uudessa maakuntaneuvostossa, joka koostui viidestä jäsenestä. Hänen johdollaan alettiin rakentaa itsehallintoa ja valmistella lakeja. Hän loi perustan itsehallinnon muodolle, mitä tulee suhteisiin niin maakuntapäiviin kuin maakuntaneuvostoonkin, mutta myös Ahvenanmaan ja suomalaisten viranomaisten välisiin yhteyksiin.

Björkman valittiin kaksi kertaa uudelleen maaneuvoksesi. 1938 hänen piti erota epäluottamusäänestyksen takia, koska hän oli eri mieltä Ahvenanmaan puolueettomuuden suojelusta ja puolustuksesta. Carl Björkman kuoli 5. syyskuuta 1948.

Tietoa julkaisusta
Julkaisun nimi Carl Björkman 150 vuotta
Julkaisupäivä 15.2.2023
Muotoilu Johanna Finne
Painosmäärä 45 000
Maksuarvo 4,00 €
FDC:n hinta 5,00 €
Postimerkin koko 26×25,97 mm
Arkin koko 2×20 postimerkkiä
Paperi 110 g/m2
Hammaste 13 per 2 cm
Painomenetelmä 4-värioffset
Paino Cartor Security Printers

Tilaa postimerkki ja ensipäivänkuori verkkokaupasta.

Takaisin blogiin